Tähtitaivaan Starat –musikaali teatterin tekemisestä
Tähtitaivaan Starat -musikaali on Juulia Tapolan käsikirjoittama ja Maija Ruuskasen säveltämä pienoismusikaali (2009), joka on alunperin ideoitu Suomen Kansallisoopperan yleisötyön kanssa musiikin opiskelijoiden toteutettavaksi. Musikaali sai kantaesityksensä tilausteoksena Vantaan musiikkiopistolle vuonna 2009 ja uusinta ensi-illan Palmgren-konservatoriolla, Porissa 2015.
Tähtitaivaan Starat -musikaali kertoo teatteriesityksen tekemisestä ja ystävyydestä. Näyttämöllä valmistaudutaan koelauluun: on innokkaita esiintyjiä ja ujompia yrittäjiä, kuten missä koululuokassa tahansa. Kun roolit on jaettu ja pettymykset nielty, seuraa tietysti esitykseen tähtäävää harjoittelua. Harjoitusten edetessä kaverisuhteet kiristyvät ja kilpailutilanne luo paineita. Vaikeuksia kohdataan, mutta lopulta ne voitetaan yhteisvoimin, kun kaveria autetaan. Kaikki ovat tärkeitä ja jokaista tarvitaan, jotta esitys onnistuu.
Tähtitaivaan Staroissa suomalainen kansanlaulu törmäytetään klassismin mestareiden ja rytmimusiikin kanssa. Tämä musiikkiteatteriesitys siis uusiokäyttää sekä suomalaisten kansanlaulujen melodioita ja sävelmaailmaa että tuo hauskalla tavalla muun muassa Bachin ja Mozartin sävelaineksia uuteen ympäristöön. Muutama kansanlaulu on liitetty esitykseen aivan alkuperäisilläkin sanoilla ja niitä lauletaan yhdessä koko yleisön voimin. Tästä kaikesta syntyy musiikillinen matka, jossa yhdistellään eri musiikkityylejä värikkääksi kokonaisuudeksi. Yhdessä onnistutaan!
Esitys on suunnattu erityisesti alakouluikäisille lapsille, mutta sopii niin ikään myös aikuisille.
Sävellys ja sovitus, Maija Ruuskanen
Libretto, Maija Ruuskanen & Juulia Tapola
Ohjaus, Juulia Tapola
Pieni puffi uusinta ensi-illasta Porissa Satakunnan Kansa 3.3.15
Kansallisooppera yleisötyön sivuilla Tähtitaivaan Starat/erityisprojektit
Tero Vihavaisen valokuvia Staroista 2009
Musikaali on kirjoitettu seitsemälle laulajalle, mutta on mahdollista toteuttaa myös 12-15 nuoren laulajan voimin (sekä nais- että miesäänillä).
Orkesterin kokoonpano on melko joustava.
Vantaalla meillä oli pieni jousiorkesteri sekä 2fl/2cl/2trp/corno/acc/kantele/agtr/pno.
Porissa vähän suurempi jousisto 2fl/2cl/2trp/corno/acc/egtr/pno/epiano/perc.
Soitettavaa löytyy aloittelijoille ja vähän pidemmällä oleville myös.