Please assign a menu to the primary menu location under menu

Galleries

SävellyksetTeatteri

Fedja-setä, kissa ja koira

Suosittu näytelmä pyöri Kansallisteatterin Willensaunassa ja Pienellä näyttämöllä vuosina 2011-2013. Näytelmän lauluista on julkaistu levy Lehmän lauluja (2013).

Poika nimeltä Fedja-setä karkaa kotoaan Matroskin-kissan kanssa, sillä Fedjan äiti ei voi sietää kissoja. Matkalla Fedja ja Matroskin kohtaavat Musti-koiran ja kolmikko lyö hynttyyt yhteen. He muuttavat maalle, jossa sattuu ja tapahtuu. Tutuiksi tulevat niin utelias posteljooni Petškin kuin kaalipiirakalle perso traktori Mitja!

…leppoisa esitys tarjoaa viisaan kissan ja puudeliksi ryhtyvän sekarotuisen koiran sekä ruualla käyvän traktorin lisäksi hauskoja rytmejä…

Omanarvontuntoista Mirri-lehmää esittävän Maija Ruuskasen mukavissa sävellyksissä on vaikutteita mm. venäläisestä kansanmusiikista.

Suna Vuori, Helsingin Sanomat 16.3.2012

Eduard Uspenskin rakastetun Fedja-sedän seikkailut hurmaavat lapset ja vanhemmat. Vuonna 1974 ilmestynyt Fedja-setä, kissa ja koira on Eduard Uspenskin Fedja-tarinoista ensimmäinen ja suosituin.

Esitys sopii myös perheen pienimmille, noin kolmesta ikävuodesta ylöspäin. Iltanäytäntöjen alkamisaika on kello 18.30.

Maija Ruuskasen johdolla luotu äänimaailma on valloittava: kauhat, pannut, hinkit ja soikot sopivat hyvin basson ja haitarin seuraan. Musisointi ei ole kaavoihin kangistunutta eikä taidokasta, vaan hauskaa, rytmikästä ja oivaltavaa.

Ilona Kangas, Turun Sanomat 16.3.2012

Esityksen rytminen sydän on Maija Ruuskasen mainio musiikki.

Annukka Ruuskanen, Teatteri & Tanssi 3/2012

 

Lisätietoja ja paljon värikkäitä kuvia esityksestä:
www.kansallisteatteri.fi

ROOLEISSA Harri Nousiainen, Emmi Pesonen, Petri Liski, Esa-Matti Long, Maija Ruuskanen, Jouko Keskinen ja Karin Pacius
SUOMENNOS Martti Anhava
OHJAUS JA DRAMATISOINTI Jukka Rantanen
LAVASTUS JA PUVUT Anna Sinkkonen
MUSIIKKI Maija Ruuskanen
VALOT Ilkka Niskanen
ÄÄNET Juha Kerkola
NAAMIOINTI Petra Kuntsi

Näytelmän musiikista julkaistiin myös studiolevy Lehmän lauluja (2013). Käy kuuntelemassa, vaikka Spotifyssa!

Kuuntele Kultakuumeen 20.3.2012 radiohaastattelu, jossa Mirri-lehmäkin vilahtaa!

Lasten teatteriTeatteri

Mauri ja vähä-älypuhelin

Sikapossuhieno musiikkiteatteriesitys!

DRAMATISOINTI Harri Nousiainen
MUSIIKKI Maija Ruuskanen

Mauri ja vähä-älypuhelin on Veera Salmen samannimiseen kirjaan pohjautuva, musiikkipitoinen lastenteatteriesitys. Se on hauska, lämmin ja viisas kertomus ystävyydestä, erilaisuudesta ja mielikuvituksen voimasta maailmassa, jota aikuisetkaan eivät aina osaa hallita.

Mauri ei enää katso lastenohjelmia, koska hänellä on suunnitelma. Hän aikoo kaivaa tunnelin Pasilasta Egyptiin, koska Maurin paras kaveri Bashir on juuri muuttanut sinne. Äiti kertoo Maurille, ettei heillä ole rahaa Egyptin-matkaan, eikä edes uuteen älypuhelimeen, jossa olisi watsappi. Eräänä yönä Maurin vanha Konegtig-puhelin kuitenkin muuttuu sikapossuhienoksi älypuhelimeksi, jonka avulla Mauri saa yhteyden Nakuna Uusi-Bebassa asuvien Halihalien heimoon. Omanlaisiaan ovat myös Maurin sademetsiä pelastava äiti ja luokkakaveri Chi, joka ei koskaan sano sanaakaan. Mutta olisiko maailmassa mitään järkeä, jos kaikki olisivat samanlaisia?

Mauri ja vähä-älypuhelin (2016)

KANTAESITYS 13.4.2016
Suomen Kansallisteatteri, Willensauna

ROOLEISSA Harri Nousiainen ja Maija Ruuskanen

DRAMATISOINTI Harri Nousiainen
MUSIIKKI Maija Ruuskanen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Katri Rentto
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Virtanen
ÄÄNISUUNNITTELU Mikki Noroila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi
OHJAUS Työryhmä

Tunnelin kaivaminen ei ole laitonta mutta siitä tulisi luultavasti ongelma jos talomummit näkisivät sen. Talomummeja on hyviä ja pahiksia. Heitä on kolmea lajia. On huivimummeja, lippismummeja, ja sitten yks kukkatäti. Talomummit on yleensä ihan kilttejä ja herttaisia ja joskus käy niin hyvä tsägä, että me saadaan niiltä suklaanappeja ja silloin me sanotaan, kiitoksia arvon rouvat ja madaam ja tänksjuu ja welkam ja helou.

Mauri ja vähä-älypuhelin (2017)

ENSI-ILTA 30.8.2017
Teatteri Imatran Pikku Hiisi -näyttämö

ROOLEISSA Aki Honkatukia ja Hanna Kaskela

ALKUPERÄISTEKSTI Veera Salmi
DRAMATISOINTI Harri Nousiainen
MUSIIKIN SÄVELLYS Maija Ruuskanen
OHJAUS Timo Rissanen
VIDEO- JA VALOSUUNNITTELU Ville Virtanen
KAMPAUS JA MASKEERAUS Sonja Pöyhiä